"Tiedän, että mun pitäisi delegoida enemmän ja joo, ei tarvitse sanoa, että käytän johtamisessa aikaa vääriin asioihin. Mutta kun mun johdettavillani on itsellään niin paljon töitä ja sitäpaitsi mä tykkään tehdä näitä juttuja myös itse ja tiedän vielä osaavani tän tosi hyvin. Eli mulla menee vähemmän aikaa tehdä asia itse, kuin delegoida ja opettaa se toisille..."
Tuossa olikin jo monta hyvää syytä, miksi esihenkilöt kuormittavat itseään ja tekevät itsestään korvaamattoman. a) johdettavilla on liikaa töitä, b) tykkään itse asiantuntijatehtävistä, c) olen hyvä asiantuntija ja d) voitan aikaa tekemällä itse. Kuulostaako tutulta, esihenkilö? Jos, niin ei ihme, sillä tämänlaisia keskusteluita olen käynyt useita. Lähes joka kerta, kun puhe siirtyy esihenkilötyön ajankäyttöön.
Tarkoitus sinällään on hyvä ja jopa empaattinen. En kuormita muita lisää. Sen sijaan lopputuloksena esihenkilö tekee valinnan: johtamiseen käytettävän ajan sijaan käytän aikaa asiantuntijatehtäviin. Vielä tätäkin vähemmän tiedostettu valinta on se, että tekemällä itse, koska itse osaa ja on nopeampi, esihenkilö estää johdettaviensa kasvun. Tähän pätee vanha hyvä sanonta: Nyt on niin kiire, ettemme pyörää taluttaessa ehdi pysähtyä ja nousta fillarin selkään. Kun on kiire ja paljon töitä, moni johtaja ja esihenkilö haksahtaa tekemään itse sen sijaan, että auttaisi muita onnistumaan.
Toki voidaan aina kysyä, ollaanko perehdytyksessä ja työn haltuunotossa myöhässä, jos vasta tulipalon sattuessa huomataan, ettei sammutuskalustoa osaa käyttää kukaan muu kuin esihenkilö? Vai onko työtahti yksinkertaisesti vain niin kova, ettei aikaa kunnolliselle perehdyttämiselle ei ole? Annetaan uudelle työntekijälle oma pyörä ja käsketään taluttamaan sitä muiden kanssa...
Pakon ja tottumusten pyhä liitto
Yksi asia, jota toivon tämän tekstin saavan aikaan, on pysähtyminen. Mikäli yllä kuvattu ilmiö on tuttu omassa työssä, on esihenkilön hyvä pysähtyä miettimään, mistä se johtuu. Onko meillä oikeasti niin kiire, että johdettavat eivät ehdi opetella uutta tai että heille ei vaan voi antaa enempää töitä? Entä, pitääkö esihenkilö itse yllä ongelmaa tekemällä töitä, jotka eivät oikeastaan enää kuulu nykyisiin tehtäviin, mutta ovat kivoja? Moni tunnustaa myös sortuvansa jälkimmäiseen. "Olen itsekäs kun teen itse, vaikka tiedän, että se on pois johtamiseen käytettävästä ajasta.". Usein taustalla on vähän jokaista; on kiirettä ja hoidettava tehtävä on sinänsä ihan kivakin...
Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen: mahdollistatko menestyksen vai teetkö sen itse? Itse tekeminen tarkoittaa hyvin usein sitä, että muiden ei tarvitse oppia uusia taitoja. Ja kun näitä ei opita, ei myöskään uusia tehtäviä voi heille antaa. Kyse on siis oravanpyörästä, jossa kehittymispotentiaalia hukataan enemmän tai vähemmän. Mä olen ollut mukana tilanteissa, joissa oravanpyörä on rikottu ja vanhat mallit korvattiin uusilla tavoilla: tiimin jäsenet saivat tarvittavaa lisäkoulutusta, esihenkilö delegoi tehtäviään luottavaisesti, että asiat tulevat hoidetuiksi (ja ne tulivat hoidetuiksi), tiimin jäsenet olivat tyytyväisiä uusista vastuualueista sekä johtamiseen ja vapaa-aikaan jäi esihenkilöllä enemmän aikaa, mikä heijastui yleisenä tyytyväisyyden kasvuna. Kaiken kaikkiaan muutos oli kannattava.
Loppuun vielä muutama kysymys pohdittavaksi:
Miten paljon sinä esihenkilö teet itse, etkä delegoi tehtäviä toisille?
Mitä haluat tällä toimintatavalla saavuttaa?
Mitä hyötyä siitä on?
Entä mitkä ovat negatiiviset seuraukset?
Mitä tapahtuisi, jos muuttaisit toimintatapaasi ja keskittyisit tekemisen sijaan mahdollistamiseen?
-Peter
ความคิดเห็น