Täsmennys: kaikista tiimeistä ei ole edes hyviksi; hyvä jos edes keskinkertaisiksi. Edellisessä blogissani kirjoitin hankalista tyypeistä tiimeissä, mutta mitä jos se yksi ”hankala” onkin ainoa, jolla on kasvun asennetta, intoa ja halua saavuttaa tavoitteita?
Asenne ratkaisee
Tosi usein valkkuna olen ollut nokikkain sellaisen tiimin kanssa, jossa ihmiset ovat vaan töissä täällä. Asiat saattavat olla päin p€@!?ttä, mutta aina se työpäivä joskus päättyy ja palkkakin tulee ajallaan. Kehittämiseen suhtaudutaan olkia kohautellen ja todetaan, että mieluummin olisin oikeissa töissä, kun täällä.
Niinpä. Vaikka asiat on huonosti, sellaista se on, on ollut ja varmaan tulee olemaan.
Ikävää tässä on se, että yleensä joku tiimistä on eri mieltä kehittämisen ja tiimin parantamisen tarpeesta. Usein tämä on esihenkilö tai hr, mutta ei ole tavatonta, että toive tulee ihan tiimiläisistäkin. Riski näissä tilanteissa on yleensä se, että ne parhaimmat tyypit, jotka haluavat kehittyä ja kehittää tiimiä äänestävät jaloillaan. Vaihtuvuus on isoa ja rekry vie aikaa ja tuottaa kuluja samalla, kun vanhat jarrut saavat olla ja tappaa kaiken eteenpäin menon innon.
Mikä lääkkeeksi?
Jos kyse on luutuneista asenteista, muutoksen tie on pitkä ja kivinen. Usein ainoa lääke on joko pitkäkestoinen sinnikäs muutostyö johdon ja hr:n toimesta tai tiimin hajottaminen ja mahdollisesti hankalimpien tyyppien korvaaminen uusilla.
Valkkuna olen myös ollut pistämässä omaa peiliä eteen ja tehnyt näkyväksi, mitä vaikutuksia omalla jääräpäisyydellä toisiin tai tiimiin on. Tämä ei ole kovinkaan kivaa kenellekään, mutta joskus heräämisiä on tapahtunut. ”Hitto, minun käytös tuottaa tiimiin ongelmia!”
Vinkki: hr / johtaja / esihenkilö. Älä ulkoista muutosvastuuta coacheille / valmentajille ilman omaa puuttumista. Tiimivalmentajan palkkaamisen sijaan, palkkaa itsellesi yksilöcoach, joka sparraa sinua käsittelemään keissiä. Jos se ei auta, ota sitten se valkku.
-Peter
Comments