Kysymyshän on paradoksi! Psykologisesti turvallisessa työpaikassa ei tarvitse pelätä. Siellä voi olla oma itsensä ja tuoda ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan esille. Ei myöskään tarvitse pelätä joutuvansa naurunalaiseksi tai muiden hylkäämäksi. Miten kyse voisi muka olla siitä, että uskalletaanko meillä olla psykologisesti turvallisia?
Sisäsiistiä turvallisuutta ja syvään kätkettyä pelkoa
Luin taannoin erästä tutkimusta, jossa isolta joukolta asiantuntijoita kysyttiin, onko heidän työpaikkansa psykologisesti turvallinen. Iso osa vastasi että joo on se. Tämä tulos sotii paljolti sen kanssa, mitä itse olen tiimeistä huomannut.
Ongelmalliset tiimit ovat asia erikseen. Niissä turvallisuutta ei selkeästi ole, jos haasteena on pahantahtoinen juoruilu, keskinäinen riitely tai työskentelyä haittaava puhumattomuus. Se, mikä on kiinnostavaa, on niin sanotut normaalit tiimit, johon lonkalta noin 80% kaikista tiimeistä kuuluu. Oman kokemuksen mukaan näissä tiimeissä ihmiset arvioivat tiiminsä psykologisesti turvalliseksi. Hommat toimii ja mitään isompaa hässäkkää ei juuri nyt ole.
Nämä tiimit ovat kuitenkin usein hyvin sisäsiistejä psykologisen turvallisuuden kanssa. Valmennuksissa huomaa, että puhumattomia asioita yleensä on ja niitä pelätään ottaa esille. Ei sillä, että ne olisivat mitään järjettömän isoja asioita, mutta asioita kuitenkin. Asioita, jotka häiritsevät, harmittavat, joihin liittyy pettymystä tai jotka estävät avoimen ja suoran vuorovaikutuksen. Asiat, joista ihmiset tietävät, että niiden kohdalla kulkee raja, jonka yli ei ole rohkeutta tai syytä mennä. Nämä rajat ovat häkki, joiden sisäpuolella tiimi elää ja hengittää ja kokee psykolgista turvallisuutta vailla ymmärrystä sen todellisesta luonteesta.
Psykologinen turvallisuus edellyttää riskien ottoa vuorovaikutuksessa
Jotta aitoa psykologista turvaa on mahdollista luoda ja ylläpitää, on vuorovaikutuksessa uskallettava ottaa riskejä. Riskejä, että tulee nolatuksi, petetyksi tai sivuutetuksi. Riskejä on myös otettava siinä, että toinen osapuoli saattaa loukkaantua, suuttua tai kokea tulleensa häväistyksi. Psykologisen turvallisuuden rakentaminen on kaikkea muuta, kuin sisäsiistiä puuhaa, jossa ihanat ihmiset puhuvat ihanista asioista lempeästi, toisia kunnioittaen ja varoen loukkaamasta muita. Ei ihme, että Brene Brown käyttikin psykologista turvallisuutta edistävästä keskustelusta nimitystä Ruble, ottelu. Tosin näissä keskusteluissa ei anneta toiselle turpaan, vaan altistetaan itsensä iskuille. Iskuille, joita ei ikinä tule. Ja kun niitä ei tule, altistamisen voi toistaa ja toistaa.
Vain ja ainoastaan riskien oton kautta on mahdollista rakentaa avointa, tehokasta ja psykologisesti turvallista vuorovaikutusta. Tämä kuitenkin edellyttää, että vuorovaikutuksesta puhutaan yhdessä. Mikä on okei ja mikä ei. Missä omat ja toisen rajat kulkevat. Mitä jos ne ylitetään, miten silloin toimitaan?
Pari vinkkiä psykologisen turvallisuuden lisäämiseksi:
Puhukaa tiimissä siitä, mitä psykologinen turvallisuus on? Miettikää yhdessä, miten voitte lisätä sitä. Luokaa hyvän vuorovaikutuksen pelisäännöt.
Kerro rohkeasti omista ajatuksista. Jos sinut sivuutetaan tai sinuun suhtaudutaan väheksyen, huomauta tästä.
Toisen kertoessa avoimesti ajatuksiaan, kiinnostu kuulemastasi. Älä tyrmää tai sivuuta kertomalla omat näkemyksesi asiaan.
Ole hyväntahtoinen toisia kohtaan. Tavoitteellisuus ja tuloksellisuus eivät synny konflikteista tai raa'an suodattamattomasta mielipiteenilmamisusta.
-Peter
Comments