Tiimin kehittäminen tiimin pulssikysely -arviointityökalu
- peter

- 25.1.
- 2 min käytetty lukemiseen
Koska viimeksi olet pystynyt tarkastelemaan omaa työyhteisöäsi, sen työskentelyn tuloksellisuutta ja/tai toimintakykyä ja työilmapiiriä? Hyvässä työyhteisössä toimintaa arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti. Työyhteisössä tunnistetaan olemassa olevia haasteita ja voimavaroja ja kehittämistä osataan kohdentaa tarpeen mukaan toiminnan kannalta kriittisimpiin osa-alueisiin.
Useat työyhteisöihin ja tiimeihin liittyvät tutkimukset nostavat esiin juuri yllä kuvatun parin: työn tuloksellisuuden (laadullinen ja/tai määrällinen) sekä toimintakyvyn suoriutua ja vuorovaikuttaa yhtenäisenä joukkueena.
Nämä kaksi eivät ole toisistaan erillisiä asioita, vaan niillä on vahva sidos toisiinsa. Jos työyhteisön ilmapiiri on huono tai keskinäinen yhteistyö tai kommunikaatio ei toimi, ei työ voi koskaan olla niin tuloksellisesta verrattuna tilanteeseen, jossa työyhteisö pystyy toimimaan yhtenäisesti. Samoin haasteet saavuttaa työskentelylle asetettuja tavoitteita heijastuu usein myös keskinäiseen ilmapiiriin ja työmotivaatioon.
Tiimin pulssikysely työyhteisön kehittämisen tukena
On tilanteita, joissa työyhteisöt ja näiden vetäjät tunnistavat helposti kehittämistarpeita ja osaavat kohdentaa toimenpiteitä oikein. Paljon yleisempää kuitenkin on, että työyhteisössä ollaan tunnistettu kehittämistarve, mutta sitä ei välttämättä osata kohdentaa oikein. Tässä tiimin pulssikysely on oivallinen apuväline.
Pulssikysely perustuu useisiin akateemisiin lähteisiin, joissa tarkastellaan tiimien arkea. Se sisältää yhteensä kaksikymmentä kysymystä, joista puolet kohdentuu tulokselliseen työhön ja puolet toimintakykyyn. Nämä yhdessä muodostavat tiimi-indeksin, joka antaa kuvan siitä, missä tiimin kulloisessakin tilanteessa on vahvuuksineen ja kehittämiskohteineen.

Haluatko ottaa työkalun käyttöön?
Tällä hetkellä Tiimin pulssikysely on maksuton. Jotta pääset hyödyntämään tätä, ota yhteyttä ja pyydä itsellesi tunnukset [ota yhteyttä]. Kun sinulla on tunnukset, pääset kirjautumaan sivulle tästä: https://www.growtraining.fi/tiimin-pulssikysely
Voit hyödyntää kyselyä muutamallakin eri tavalla. Ensimmäinen on itsearvio, jonka voit täyttää omasta tiimistäsi. Kannattaa muistasa, että arvioidessasi tiimiäsi, kyse on siis ennen kaikkea sinun näkökulmasta. Tästä syystä arvio voidaan täyttää yhdessä keskustellen, jolloin vastaukset ovat tiimin jäsenten yhteisiä. Myös se, että jokainen tiimin jäsen täyttää arvion itsenäisesti ja tallentaa omat tulokset, toimii hyvin yhteisen keskustelun ja kehittämisen pohjana. Neljäs vaihtoehto on yhdistää arvioon työskentely ulkopuolisen valmentajan kanssa. Minulla on usean vuoden ajalta kokemuksia erilaisten työyhteisöjen kanssa työskentelystä erilaisten teemojen parissa.
Jos haluat keskustella näistä teemoista lisää, laita viestiä tai soita, niin jutellaan enemmän.
-Peter
Kyselyn teossa hyödynnettyjä lähteitä:
Benson-Armer, Richard; Hsieh, Tsun-yan — 1997 — Teamwork Across Time and Space — The McKinsey Quarterly, No. 4.
Felps, Will; Mitchell, Terence R.; Byington, Eliza — 2006 — How, When, and Why Bad Apples Spoil the Barrel: Negative Group Members and Dysfunctional Groups — Research in Organizational Behavior, Vol. 27, s. 175–222.
Gratton, Lynda; Erickson, Tamara J. — 2007 — Eight Ways to Build Collaborative Teams — Harvard Business Review, November 2007.
Katzenbach, Jon R. — 1994 — Why Doesn’t This Team Work? — Harvard Business Review, November–December 1994.
Katzenbach, Jon R.; Smith, Douglas K. — 1992 — Why Teams Matter — The McKinsey Quarterly, No. 3.
Katzenbach, Jon R.; Smith, Douglas K. — 1993 — The Discipline of Teams — Harvard Business Review, March–April 1993.
Rathod, Swatantra Singh — 2022 — Fostering Communication Skills Among Teams in Organizations — The IUP Journal of Soft Skills, Vol. 16, No. 3.
Reimer, David; Meighan, Sonja — 2018 — What Does It Take to Build a Great Team Year After Year? — People + Strategy, Vol. 41, Issue 1.
Reyes, Denise L.; Tannenbaum, Scott I.; Salas, Eduardo — 2018 — Team Development: The Power of Debriefing — People + Strategy, Vol. 41, Issue 2.




Kommentit