top of page
  • Writer's picturepeter

Miten aloittaa coachingtapaaminen?

Moni tuore coach saattaa pohtia, miten aloittaa coaching? Samoin, kun olet suorittamassa kansainvälisen coachingyhdistyksen ICF:n acc tai pcc -tasoon liittyviä coachingnäytteitä, on sinun hyvä osata "aloittaa oikein".


Miksikö? Hyvällä ja selkeällä aloituksella keskustelu saa suoraan hyvän suunnan. Coachattava pääsee kertomaan, mitä hän tavoittelee keskustelulta, mistä tietää, että ollaan menty tavoitetta kohti, miksi tavoite on tärkeä ja ennen kaikkea, mistä meidän tulisi aloittaa keskustelu, jotta tavoitteeseen päästään?


No, tuossahan nuo neljä keskeistä aloituskysymystä jo tuli kerrottua. Melkeinpä aina mä lähden näillä liikkeelle, sillä ne luovat hyvän pohjan tulevalle keskustelulle.



Toki yleinen small talk "mitä kuuluu" jne. on tietenkin välttämätöntä ja sitä, millä asiakasta tervehditään. Mutta itse asiaan siirryttäessä näitä neljää kysymystä mä olen käyttänyt. Ne myös pohjautuvat ICF:n pcc-markkereihin, joita käytetään arvioitaessa vastaako coachin toiminta pcc-tason vaatimuksia. Näiden kysymysten avulla siis pystyy todentamaan hyvin keskustelun alkua kartoittavia vaatimuksia. Itse asiassa, jos tavoite jää määrittämättä, ei pcc-tasolle edes taida olla asiaa...


Mutta, miten sä aloitat sun tapaamiset coaching-/valmennusasiakkaiden kanssa?


Peter

1 katselukerta0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page